Tuotantoluokkakokemuksia (Mirva Kaski 2010)

Jos muutama vuosi sitten joku olisi ehdottanut virtuaaliopetusta minulle, olisin ehdottomasti sanonut ei. Mutta vaikken vieläkään voi sanoa olevani kovin innokas esiintymään kameran ja mikkien edessä, kynnys on madaltunut huomattavasti ja ajatuksena virtuaaliopetus ei enää samalla tavalla kauhistuta. Meillä on tuotantoluokka ollut koulussa vajaan vuoden, mutta mitään rutiinia ei ole vielä päässyt syntymään, sillä en ole vielä pitänyt mitään kurssia siellä, ainoastaan opetustuokioita.

Kokemukseni luokan kanssa alkoi helmikuussa, jolloin pidin japanin kielestä ja kulttuurista opetussession Pohjois-Suomeen. Ehdotus tuli rehtorilta, jolla oli yhteyksiä sikäläiseen kouluun. Heillä oli suunnitteilla matka Japaniin ja halusivat tietoa aiheesta. Meillä ei ollut vielä ollut tuotantoluokkaan perehdytystä, joten jouduin ihan kylmiltäni kokeilemaan miten laitteet toimivat. Apuna oli atk-opettaja sekä rehtori, joten ihan yksin en jäänyt. Testailimme koneita parhaan taitomme mukaan ja saimme kuvaa ja ääntä kulkemaan puolin ja toisin. Suunnittelin opetusmateriaalia pitkään ja hartaasti, vaikka kyseessä oli vain noin tunnin mittaisia sessioita. Ajatuksena oli ensin luennoida Japanista kuvia apuna käyttäen ja sitten opettaa muutamia fraaseja oppilaille, jotka olivat lähdössä Japaniin vierailulle. He olivat kerääntyneet yhteen usealta koululta opettajiensa kanssa.

Opetustuokio pidettiin illalla vastaanottavan koulun pyynnöstä. Meillä oli ”varajärjestelmä” valmiina, eli rehtori oman tietokoneensa äärellä ja puhelinyhteydessä vastaanottavaan kouluun, mutta kaikki toimi ilman ongelmia tuotantoluokan kautta. Vaikka tiesin vastaanottajien olevan kuulolla, oli jotenkin epämääräinen olo ryhtyä puhumaan ”ruudulle” ja aloitin luentoni posket punaisena kovalla vauhdilla papattaen. Onneksi alkuhermoilun jälkeen tuli rennompi olo ja vauhtikin rauhoittui.

Ensimmäisen session onnistuttua teknisesti, en osannut odottaa, että seuraavalla kerralla homma ei toimisikaan. Emme saaneet lainkaan ääntä kuulumaan, eikä kuvayhteyskään pelannut kunnolla. Onneksi kuitenkin olin ladannut jotain tiedostoja virtuaaliluokkaan, jotta vastaanottava koulu pystyi katsomaan edes ne. Heillä oli onneksi muutakin ohjelmaa sille illalle, joten kaikki ei mennyt mönkään. Missään vaiheessa ei selvinnyt kunnolla miksi yhteydet eivät toimineet ja siitä jäikin aika epävarma olo jatkoa ajatellen. Ja hyvä muistutus, että aina pitää valmistella jokin varasuunnitelma jos aikoo pitää livesessiota jonnekin kauemmas. Eli työmäärä on iso ainakin ensimmäisiä kursseja valmistellessa.

Kevään japanituokioiden jälkeen olen ollut koululla lähinnä testailemassa laitteiden toimintaa yhdessä toisten opettajien kanssa. Yksi virtuaaliopetuskurssi pidettiin meidän lukiolta toiselle lukiolle niin että opettajamme opetti osan tunneista meillä ja osan toisella lukiolla yhteisille oppilaille. Etenkin alussa laitteiden toiminnan kanssa oli aika paljon hankaluuksia. Edelleen ongelmamme on liian hidas yhteys, joka varsinkin päiväaikaan aiheuttaa sen, että ääni ja kuva kulkevat eri tahtia. Viimeksi testailimme tuotantoluokkaa keskellä päivää, ja oli aika huvittavaa, kun nopeus oli sitä luokkaa, että touhuttuaan ensin luokan edessä jotain, pystyi kävelemään omalle koneelle ja katsomaan omat liikkeet siellä uudestaan.

Koulullamme rehtorit ovat suhtautuneet erittäin myönteisesti virtuaaliopetukseen ja kannustaneet siihen. Tilojen kanssa on sikäli hankalaa, että tuotantoluokka toimii myös äidinkielen luokkana, joten pitää erikseen sopia, mikäli haluaa luokkaa käyttää kesken työpäivän. Toisaalta vielä ei ole mitään ruuhkaa luokan käytössä ollut.

Näin sivusta seuranneena mielestäni osittainen virtuaaliluokkakurssi toimii hyvin (mikäli siis yhteydet & laitteet toimivat), eli jos osa tunneista on niin, että opettaja on läsnä ja osa virtuaalisesti. Tai toisaalta lyhyet virtuaaliopetustuokiot verkkokurssiin liitettynä. Jokin toinen verkkosysteemi (esim. moodle) olisi joka tapauksessa hyvä olla, jos tuotantoluokan yhteydet eivät jostain syystä lainkaan toimi. Mielestäni virtuaaliopetukseen sopii parhaiten luennoiva opetustyyli ja sitten sen jälkeen kysymyksiä verkossa tms. Keskusteluharjoitukset, joita pidän normaaleilla kielten tunneilla ovat vaikea toteuttaa virtuaalisesti niin, että kaikki pääsevät mukaan ja tunnin pito ei tolkuttomasti hidastu.

Tuotantoluokkaa tullaan meillä varmaan seuraavaksi kokeilemaan myös alakoulujen opetustuokioihin ja on mielenkiintoista nähdä miten se onnistuu. Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä vaativampaa mielestäni on virtuaaliopetus, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Lisäksi se tietenkin aina vaatii aikuisen myös vastaanottavassa päässä.

Omalta osaltani tuskin vielä lähiaikoina aion kokonaista englannin tai japanin kurssia virtuaaliluokkaan viedä, mutta jotain opetustuokioita on tarkoitus tehdä ja myöskin sitten tallentaa niitä. Tekijänoikeuskysymykset tosin askarruttavat, sillä kielten tuntia on aika vaikea tallentaa niin, ettei mitään oppikirjan tekstejä kuunnella tai lueta.

Kokonaisuudessa siis virtuaaliluokkaopetus on tullut tutummaksi vuoden aikana, mutta siihen liittyy vielä paljon epävarmuustekijöitä teknisistä ongelmista ja tekijänoikeuksista johtuen sekä tietenkin oman opetuksen mukauttamista niin, että se palvelisi myös virtuaaliosallistujia.

Breaking the virtual walls - Verkkojen vietävänä (Jorma Pietikäinen 2011)


Tietotekniikan opettajana olen seikkaillut monenlaisissa verkoissa. Ensimmäinen kokemus ottaa oppilaan/oppilaiden näyttö ja näppäimistö hallintaan ja opettaa näppärästi etänä luokassa oli sitä kahdeksankymmentälukua, postilaatikot ja tekstipohjainen chattailu yhdeksänkymmentälukua kunnes internet tuli ja tunkeutui jokapaikkaan. Opetuksessa verkkoja olen käyttänyt viestintään ja opetusmateriaalin jakamiseen ja tuotosten keräilyyn jo pitkään. Ennen isoverkoston/isoverstaan kuvioita olimme jo olleen muutaman vuoden Jyväskylän Pedanet hankkeessa mukana ja verkkokurssit olivat jo hyvin tuttuja, kun toisessa aallossa pääsin mukaan tähän koulutukseen. Samanaikaisesti Iso-/Lukuverkoston kanssa ympärilleni on kasvanut ja kasautunut innostunut ja osaava verkko-opetuksen tiimi. Olemme lyöneet päätämme virtuaalisiin seiniin yhdessä - kivaa on ollut eikä ole sattunut ollenkaan niin pahasti, kuin vielä yksin pyristellessä. Kun vielä muutama nuori osaaja on rekrytoinnin myötä tullut kouluumme, löytyy koulustamme hyvin laajaa tietotekniikan osaamista ja rohkeutta kokeilla kaikenlaista.


Virtuaaliopetus tuotantoluokassa kuulostaa hienolta. Paljon arkisemmalta se kuulostaa jos puhummekin interaktiivisen ohjelman lähettämisestä verkon välityksellä. Televisiossa ensimmäisiä sellaisia taisi olla Hugo-peli. Uutislähetyksistä on ääni- ja kuvayhteys jo tuttuja juttuja. Tuntitallenteen tekeminen on televisio-ohjelman tuottamisen ja nauhoittamisen kaltaista toimintaan. Toimit itse tuottajana, toimittajana, esiintyjänä ja teknisenä henkilökuntana. Niinpä, halpaa työvoimaa!


Seuraavaksi aion esitellä kokemuksiani ja odotuksiani siitä mihin kukaties ollaan menossa.


Oppitunteja en ole virtuaaliopella pitänyt kokonaisille luokille. Muutamia kymmeniä tunteja pidin oppitunteja kotieristyksessä olleelle oppilaalle. Olen ollut tukena ja seuraamassa opetusta monissa tilanteissa ja kaukaisin etätunti on pidetty kouluumme Bosniasta käsin.
Ohjelma on jo aika toimiva. Parannusta odotan lähinnä verkkokapasiteetin kasvun myötä kuvan ja äänen laatuun. Myös kamerat ja mikrofonit tulevat kehittymään puhumattakaan projektoreista ja kaiuttimista. Hyvää tekniikkaa on kyllä olemassa mutta sen hinta on koulujen saavuttamattomisssa.


Lyhyitä videotallenteita olen käyttänyt opetuksessa jo pitkään. Wirecast ohjelma antaa mahdollisuuden suunnitella lähetettävästä ohjelmasta tai tallenteesta televisio-ohjelman kaltainen kokoamalla esitettävää eri lähteistä. Samantyyppiseen ohjelmaan eli BoinxTV-ohjelmaan olin tutustunut jo vähän aikaisemmin. Ohjelmien asetukset erityyppisten videoformaattien ja videokodeekkien vuoksi ovat hankalia ja varsinkin suoratoiston lähettäminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Toivotaan että tulevaisuudessa ohjelmien asetusten tekeminen helpottuisi.


Sosiaalinen media tuli verkkoihin Chatin muodossa jo hyvin varhain ja hyvin se ominaisuus on pysynyt mukana lähes kaikissa verkon sovellutuksissa mukana.
Uusia opetuksen kannalta mielenkiintoisia verkossa toimivia ratkaisuja, joista osaan olen tutustunut nimenomaan tällä kurssilla, on tullut muutamassa vuodessa tosi paljon. Näistä kehittyy varmaankin se tulevaisuuden viestintäohjelma, johon parhaat ja käyttökelpoisimmat ominaisuudet valikoituvat.


Tietotekniikan käytössä terävä kärki kulkee kaukana edellä, massat tulevat perässä ja hyödyntävät ehkä ihan eri ominaisuuksia kuin suunnittelija on suunnitellut. Mihinkään ei kannata mennä roikkumaan ettei hirttäydy vahingossa. Muistan hyvin kahdeksankymmentäluvun puolivälissä kun seurasin tekstinkäsittelyohjelman opetusta. Opettaja sanoi vakuuttavasti: Nämä Wordstar ohjelman näppäinkomennot ovat tärkein ja ainoa asia mitä tietotekniikasta tarvitsee opetella. Nämä CP/M-käyttöjärjestelmän komennot eivät olleet samoja kuin nykyiset pikakomennot. Kannattaa siis pysyä ajantasalla virtuaaliopetuksenkin ohjelmissa, aktiivisesti seurata mitä on tulossa ja missä kalliit yrityselämän kokousohjelmat menevät.


Mikä on sitten muuttanut elämääni ja opetustani eniten viime aikoina?


Päätös siirtyä paperittomaan aikaan sekä opetuksessa että muussa elämässä. Olen onnistunut vähentämään paperinkäyttöä huomattavasti. Pöytäkirjoja ja esityslistoja kokouksia varten en tulosta itselleni ollenkaan,
Dokumenttikameran hyödyntäminen opetuksessa. Olen oppinut hyödyntämään sitä monissa opetuksen tilanteissa. Kaipaisin kehittäjäyhteisöä, josta saisi vinkkejä opetukseen.
IPadin kokeileminen opetuskäytössä. On korvannut osan dokumenttikameran käytöstä. Mielenkiintoisia sovellutuksia. Olen vasta alkuvaiheessa.


Mitä ihmettelen?
Aina hämmästyttää oppilaiden alhainen taitotaso verrattuna näytön edessä vietettyyn aikaan.
Opetusohjelmien laatu se vaan pysyy aika vaatimattomana. Taisi kuntien säästölinja tappaa niiden kehittelyn. Osaamista kuitenkin Suomessa olisi.


Uteliaana uuteen vuoteen...





Marian virtuaaliopetusmietteitä 8 päivää ennen joululomaa 2011

Keväällä 2009 silloinen rehtorimme ehdotti minulle, että voisin toteuttaa reaaliaikaisesti samanaikaisopetuksena terveystiedon abikurssin Lohjan lukion ja Nummi-Pusulan lukion kesken. Ilmeisesti rehtorit olivat sopineet jo silloin keskenään kurssin toteutumisesta ja siinä kohtaa tarvittiin vain enää yksi yllytyshullu opettaja.

Sitten ruvettiinkin nopeasti perehtymään tuotantoluokkaan, joka oli tuolloin minulle täysin vieras maailma. Mirva oli onneksi kärsivällinen opettaja ja jaksoi uudestaan ja uudestaan selittää, mikä on ykkösnäyttö ja mikä kakkosnäyttö. Elokuussa koulun alkaessa testailimme vielä yhteyksiä. Meidän koulumme yhteydet olisi pitäneet nopeutua kesän aikana, mutta sen osalta mitään ei ollut tapahtunut ja sen vuoksi yhteys Lohjalle lähettyi noin 10 sekunnin viiveellä. Molemmissa päissä oli myös ongelmia äänen kuuluvuuden kanssa. Muutamina muina ongelmina kurssin aikana ilmeni myös tekniikan riittämättömyys. Lohjan päässä tietokoneissa ei ollut kuulokkeita eikä mikkiä, ongelmia oli myös muun käytännön toteutuksen kanssa (ovien avaamiset, oppituntien eriaikaisuus).

Minulle itselleni kurssin pitäminen oli todellakin opetuksellinen haaste, sai olla ainakin kolme eri suunnitelmaa yhdelle opetuskerralle ja yhteysopiskelijoiden puh. nrot siltä varalta, että yhteydet katkeavat eikä niitä saada kuulumaan. Loppujen lopuksi kurssi saatiin kunnialla loppuun ja kurssista jäi positiivinen fiilis. Ja voipa olla, ettei tällaiseen koulutukseenkaan olisi tullut lähdettyä, jos ei alla olisi ollut jonkin verran käytännön kokemusta. Helpommalla olisi tietysti päässyt, jos vuosi sitten olisi ollut sitä tietoa ja taitoa hieman enemmän alla eikä olisi tarvinnut opetella teknisesti ”uutta” asiaa ja samalla suunnitella ”uutta” kurssia yhtäaikaa.

Tulevaisuuden haasteet

Meillä on ollut ainoastaan yksi tuotantoluokka, joten tallenteiden tekeminen/kokeileminen opetuksen ohessa ei ole onnistunut helposti. Ensi vuoden alusta saamme toisen tuotantoluokan, joten toivotaan, että nimenomaan tuotantoluokan käyttö lisääntyisi. Miten sitten saada opettajat innostumaan enemmän tuotantoluokan mahdollisuuksista esim. juuri tallenteiden tekemisessä? Esim. matematiikan opetukseen tallenteet sopisivat niin hienosti ja moneen muuhunkin aineeseen. Ehkäpä lisäluokka antaa mahdollisuuden tämänkin käytön kehittymiseen? Olemme suunnitelleet kovasti Lohjan lukion kanssa reaaliaikaista samanaikaisopetusta (Espanja, Venäjä), mutta johonkin kurssit ovat tyssänneet. Onko syynä sitten ollut oppituntien eriaikaisuus vai jotain muuta?

Oman kehittymiseni esteenä ”loistavaksi virtuaaliopeksi” tuntuu olevan jatkuva ajan puute. Mistä suunnitteluaikaa kurssien suunnitteluun ja kehittämiseen saisi? Voisiko veso-päiviä tms. hyödyntää enemmän kurssien suunnitteluun ja kehittämiseen?

Lopuksi täytyy antaa vielä hirvittävästi kiitosta Mirvalle, joka jaksoi vuosi sitten kannustaa ja tukea minua virtuaalikurssia ennen, sen aikana ja vielä sen jälkeen. Ja tietysti hirvittävästi kiitosta myös henk. koht. atk-tuelle Jormalle, jota ilman tämä virtuaaliluokkahankekoulutus ja varsinkin matkat Kuopioon olisivat olleet huomattavasti tylsempiä.

…ja toivottavasti näitä kokemuksia saadaan vielä lisää…:)