Kuopioon ja takaisin – oppimistarina

Tämä tarina kertoo siitä, miten omassa oppilaitoksessani otettiin monien mutkien kautta käyttöön virtuaaliopetus ja tallenteiden tekeminen tuotantoluokan kautta.
Kertoja: Kaisa-Mari Majamäki 6.12.11


Vuosituhannen vaihteessa innostuin verkko-opetuksesta. Kymmenen vuotta opettajana oli tehnyt tehtävänsä ja opetus tuntui puuduttavalta.

Niinpä sain idean. Mitäpä jos siirrän ja yhdistän opetusta Lohjan ja Tokion välillä! Väkersin htm-symboleja mallin mukaan tyhjälle pohjalle – verkko-opetus alkoi filosofisella ajatustenvaihdolla tahmeasti, mutta tuntui kuitenkin avaavan uusia ovia opetustyössä.

Kymmenen vuotta myöhemmin oppilaitokseeni rakennettiin tuotantoluokka. Rehtori oli innoissaan – koululle saatiin suhteellisen edullisesti näyttäviä vempaimia ja härpäkkeitä. Mutta luokkatilasta tuli samalla koulun pyhättö.. Tärkein opeteltava ohje oli ”Älä koske mihinkään, kierrä piuhat kaukaa!” Luokka päätyi kuin sattumalta juuri sen opettajan opetuskäyttöön, joka ei halunnut edes avata koko konetta.

Myös tietotekniikan opettajat varjelivat luokkaa kuin harvinaista helmeä. Äänityspöydän vipuihin ja johtomereen saivat koskea vain asiaan vihitty papisto, harvat ja valitut. Pyhää nurkkaa viriteltiin ja viriteltiin. Uskoa koeteltiin ja pettymys oli syvä, kun koulun tvt-ryhmä tuijotteli päät nöyrän kumarassa luokan kaikkien pyhintä ja totesi, että yrityksistä huolimatta ohjelmat eivät toimi kunnolla.



Perjantai iltapäivän kuvakulmaa...
suora linkki

Onneksi meillä oli Kuopio ja ISO-Harri, joka pelastavana hahmona saapui koululle, teki muutaman taikatempun ja kas – luokkaa päästiin vihdoin kokeilemaan. ISO-tiimin psyykkaus mielessämme päätimme jääräpäisesti yrittää vaikka läpi piuhaviidakon. Kuningasajatukseksi nousi yhteys ulkomaailmaan. Tokion sijasta aloitimme vaatimattomammin. Yhteistyötä naapurikunnan lukion kanssa alettiin viritellä. Virtuaaliopetusta alkavien, lyhyiden kielien kanssa koitettiin saada alkuun muutamankin kerran, mutta naapurikoulun aikataulut eivät sitten lopulta kuitenkaan taipuneet oman rytmimme kanssa yhteen. Seurauksena oli muutama ärtynyt ja turhautunut opettaja: turhaa luokan käytön opettelua ja tuntien uudelleen suunnittelua muutenkin kiireiseen arkeen! Hiiteen härpäkkeet! Takaisin liitutaulut!

Alku oli möykkyinen. Ärräpäät sinkoilivat. Kollegan kanssa kävimme jopa "vakoilemassa" naapurikoulun tuotantoluokan virityksiä ja napsimme salaa kuvia vipstaakkeleista. Lopulta tunnelma seestyi ja omaan kouluun alkoi virrata uutta nuorta pitkäpinnaista opettajakuntaa, joka halusi kokeilla uusia vempaimia ihan itse.

Pikkuhiljaa tuotantoluokka on putoamassa pyhäkön paikaltaan koulun peruskäyttöön. Kouluttajakoulutus toi ainakin minulle jakamisen rohkeutta, ja nyt koulussamme tehdään täyttä päätä matematiikan laskutallenteita Wirecast-ohjelmalla. Seuraavana ovat jonossa kielten opettajat. Suulliset kielikokeet aiotaan tallentaa luokan avulla. Naapurikunnan kielikursseja tähyillään taas toiveikkaana. Kaupungin päättäjille lähetettiin TVT-strategiamallin osana Wirecast-tallenne, jossa selvitetään verkko-pedagogiikan saloja.


Perjantai illan kuvakulmaa...
suora linkki

Itse olen häpeämättä irrottanut luokan laitteiston palvelemaan filosofista pedagogiaa ja laittanut opiskelijat töihin. Olemme tehneet luokassa kurssin esitelmistä tallenteita ja linkittäneet ne opetusmateriaaliksi Moodle-kurssille. Lupalaput palautuivat helposti ja opiskelijat ottivat uuden oppimismuodon kiltisti vastaan.
Opiskelijat ovat häätäneet opettajan pois koneelta luokan taakse tarkkailijan asemaan. Tämä sukupolvi on selvästi näppärämpi ja estottomampi kuin edellinen.
Opiskelijaesitys: Machiavelli

Yhdessä tekeminen on opetusta parhaimmillaan. Se edellyttää kuitenkin sitä, että pyhiä nurkkia raivataan arkikäyttöön, ollaan valmiita erehtymään ja ehkä opitaan vähän nauramaan myös itselleen.


Koulussa on enää jäljellä vain yksi väsähtänyt ope....
suora linkki