KIRSIN WIKITARINA (5.12.2010)

Aloitin opetuksen virtuaaliluokassa kolme vuotta sitten opetettuani ranskaa sitä ennen pari vuotta videoneuvottelulaittein. Sain luokan käyttöön pikakoulutuksen ja oloni tekniikan hallitsemisesta oli aluksi epävarma, sillä virtuaaliluokassa piti muistaa monta nappulaa ja säätöä enemmän kuin videoneuvottelussa. Pedagogisia malleja en miettinyt, mutta arvelin, että opetusmenetelmiä joutuu sopeuttamaan sitä mukaa, kun eri tilanteita tulee vastaan.

Olen opettanut B3-ranskan 1-8 kursseja Suonenjoelle ja Rautalammille oman lukion oppilaiden lisäksi. Minulla on ollut Karttulassa 1-5 oppilasta, muualla 1-3 per koulu. Etäoppilaat ovat myös osallistuneet ranskan yo-kirjoituksiin.

Alussa jouduin soittamaan melko usein Isoverstaan tekniseen tukeen ja sain sieltä useimmiten heti apua ja neuvoja. Pikku hiljaa opin joskus jopa itse ratkomaan pulmatilanteita, mikä tuntui palkitsevalta. Oppilaat ovat suhtautuneet teknisiin vaikeuksiin yllättävän kärsivällisesti. Yhteydet pelasivat enimmäkseen alusta lähtien kuitenkin hyvin.
Kun aloitin etäopetuksen videoneuvottelulaittein, oman lukiomme oppilaat suhtautuivat kielteisesti opettajan ajan jakamiseen useamman koulun oppilaiden kanssa. Nyt kun virtuaaliopetus on ollut käytössä muutaman vuoden, oppilaiden suhtautuminen siihen tuntuu muuttuneen positiiviseksi tai ainakin neutraaliksi. Olen kysynyt palautetta oppilailta kurssin päätteeksi, ja heidän kommenttinsa koskevat enimmäkseen itse kurssin sisältöä, mistä päätellen virtuaaliopetus itsessään ei ole ollut heille ongelmallista.

Haastavimmiksi koen ensimmäiset kurssit, jolloin pitäisi oppia ääntämään kieltä oikein. Olen huomannut, että tuloksissa on eroja lähi- ja etäoppilaiden kesken. Opettaja ei virtuaaliopetuksessa pysty seuraamaan ja auttamaan etäopiskelijoita yhtä paljon kuin paikalla olevia. Kirjallisessa taidossa ei ole eroa, ja kuullunymmärtämisen harjoitteleminen virtuaaliyhteyden kautta onnistuu, mutta äänenlaatu ei ole etäpäässä aivan yhtä hyvä kuin lähettävässä luokassa. Tämän ongelman ratkaisu on äänitteiden muuntaminen mp3-muotoon ja lähettäminen sähköpostitse, mitä olen käyttänyt etenkin kuuntelukokeiden suorittamiseksi. Äänitiedostot voi laittaa myös Pedanettiin, jolloin oppilaat voivat kuunnella niitä paremmalla äänenlaadulla ja vaikkapa kotonaan.

Kielten opetuksessa haasteen muodostaa myös pari- ja ryhmäkeskusteluharjoitukset sekä vuorovaikutuksen kaventuminen kehonkielen ja ilmeiden välittymisen ollessa rajallista. Äänessä oleva viive vaikeuttaa spontaania keskustelua ja tehtävien tarkistamista ääneen. Parikeskusteluissa oli aluksi sellainen ongelma, että etäpäässä oli vain yksi oppilas tietyssä koulussa. Se ratkesi, kun Isoverstaan koulutuksessa ymmärsin, että voin käyttää headsettiä apuna ollakseni yksin olevan oppilaan parina. Toisinaan pyydän myös lähioppilaitani pariksi, jotta voin itse seurata muiden parityöskentelyä. Kolmannen koulun oppilaat jäävät joka tapauksessa ilman seurantaa ja opettajan apua, mikä on harmi.

Suurimmaksi puutteeksi koen sen, että opettajan ja oppilaan välissä on tietokone. Etäoppilaasta näen vain pään tai osan siitä, ja minun ja läsnä olevien oppilaidenkin välissä on kaksi tietokoneen ruutua. Katsekontaktia on vaikea tai mahdoton saada, mutta tätä hankaluutta kompensoi se, että oppilaita on vähän ja oppituntini etenee vuorovaikutteisesti ilman pitkiä opettajan luentoja. Puhekontakti oppilaisiin on lähes jatkuva.

Uuden LCD-näytön ansiosta Karttulassa olevat oppilaat näkevät etäoppilaat myös oppituntia tallennettaessa, mikä ei ennen ollut mahdollista. Saimme myös uuden kattokameran, joka asennettiin tuotantoluokan etuosaan, jotta etäoppilaat saisivat kuvaa karttulalaisista. Tämän uudistuksen hyödyntämistä rajoittaa se, että etukamera on vaihtoehtoinen joko dokumenttikameran tai opettajan web-kamerakuvan kanssa. Näytön suppea tila asettaa lisäksi omat rajoituksensa kameroiden näkymille.

Tärkeää virtuaaliopetuksessa on kurssin ja tuntien tarkka etukäteissuunnittelu, oppilaiden aktivoiminen, opetuksen havainnollistaminen ja opiskelijoiden tasapuolinen huomiointi. Alussa faksasin tai lähetin postitse monisteita kurssin kuluessa, mutta nykyään kokoan kaiken lisämateriaalin etukäteen ja lähetän sen sähköpostitse kurssin alussa. Se helpottaa työskentelyä, joskin se myös sitoo ja vähentää spontaanisuutta. Ranskan tunneilla käytän dokumenttikameraa lähes koko ajan, jotta opetusta olisi helppo seurata.

Tallenteiden käyttömahdollisuus on ollut hyödyksi silloin, kun oppilas ei pääse tunnille sairauden tai lukujärjestysen päällekkäisyyksien takia. Pohjatunteja ei aina saada sovitelluksi kolmen koulun aikatauluun, ja tallennus tulee silloin apuun. Opettaja voi myös sijaistaa itseään tallenteella. Olen kokeillut tätä kerran Wirecast-tallenteella, mutta vielä helpompi tapa olisi tallentaa oppitunti virtuaaliluokassa. Tallennustoiminto on erittäin helppokäyttöinen, ja kelausmahdollisuus oppilaille kätevä.

Palkitsevaa virtuaaliopetuksessa on ollut tekniikan kanssa selviäminen ja oppilaiden pysyminen kursseilla. Isoverstaan kouluttajakoulutus on antanut uusia eväitä kehittää opetusta ja arvokasta vertaistukea. Haluaisin jatkossa hyödyntää Moodlea virtuaaliopetuksen tukena. En ole vielä kokeillut ns. karvalakkivirtuaaliluokan käyttöä, mutta voisin hyödyntää sitä ranskan verkkokursseilla ja esim. tukiopetuksessa etäoppilaille. Minusta olisi erittäin hyvä järjestää tapaaminen virtuaaliopetuksessa olevien oppilaiden ja opettajan kesken ja saada sille koulujen tuki. Kutsuin etäoppilaita vierailulle Karttulaan, ja kaksi heistä pääsikin tulemaan, mikä on varmasti tärkeää sekä opettajalle että oppilaille. Tallennustoiminnon kehittämistä toivoisin siten, että tallennuksen voisi pysäyttää välillä eikä aikaa tarvitsisi määritellä etukäteen. Tekniikkaa on näiden kolmen vuoden aikana kehitetty jo paljon, ja voisinkin toivoa / haaveilla, että muutaman vuoden päästä katselen etäoppilaita luonnollisen kokoisessa 3D-kuvassa!

Ajatus kielten opettamisesta etäopetuksena videoneuvotteluna / virtuaalisesti tuntui minusta aluksi mahdottomalta tai vähintäänkin erittäin hankalalta ja haasteelliselta. Se on kuitenkin osoittautunut käyttökelpoiseksi menetelmäksi ja mahdollistanut ranskan opetuksen pienille oppilasmäärille. Pienille lukioille se on elinehto ja luulen, että se tulee yleistymään myös peruskoulussa. Olen tosin epäileväinen sen soveltuvuudesta ala- tai yläkoulun oppilaille, ja odotan siksi kiinnostuneena tuloksia kokeiluista. Epäilyni voivat hyvinkin osoittautua turhiksi, kuten lukion kohdalla kävi.

Kirsi Oinasmaa
Karttulan lukion ranskan opettaja